Toimittaja kävi seuraamassa Heikin hoitopäivää keväällä 2017.

Parkinsonin tautia sairastava Heikki ostaa palveluseteleillä yhden aamupäivän viikossa Tarja Eskolan kotisairaanhoitopalveluja. Elämälaatu on nyt aivan toista kuin ennen.

Sekä Heikille että hänen vaimolleen torstai-aamupäivät ovat viikon kohokohtia. Vaimo pääsee jumpalle ja viettämään muutenkin omaa aikaa omaishoitajan tehtävistä. Heikki saa seurakseen Tarjan, jonka kanssa aamupäivä kuluu kiireettömästi parkinsonin taudin oireita hoidellen ja ”jutellen kaikesta maan ja taivaan välillä”.

Vaimo voi olla huoletta, koska kotona on turvallinen ja luotettava ammattilaishoitaja, joka pitää Heikistä hyvää huolta. Tarja pyrkii siihen, että kaikki Heikille tärkeät ihmiset voivat hyvin ja saavat voimia Tarjan käynnistä ja ohjeista.

Hieroen

Hoito alkaa suihkussakäynnillä, minkä jälkeen seuraa ihon huolellinen rasvaus kevyesti hieroen.

Heikki on sairastanut parkinsonin tautia vuosia. Ennen Tarjan hoitoja elämä oli kutistunut neljän seinän sisälle. Ulos oli lähes mahdotonta päästä ja jo housujen pukeminen saattoi kestää puoli tuntia. Kaikki olivat sitä mieltä, että Heikki ei enää pysty kulkemaan portaissa.

Tarja osoitti ajatuksen vääräksi ja hankki apuvälineeksi kahvallisen turvavyön, jonka avulla Heikki pystyy vaimonsakin kanssa kulkemaan rappusissa. Rappukäytävän alapäässä odottaa pyörätuoli, josta Heikki voi ottaa omille askelilleen tukea. Kun voimat loppuvat, hän istahtaa tuoliin työnnettäväksi ja pääsee vaikkapa järvenrantaan asti kuuntelemaan laineiden liplatusta. Ammattilainen tuntee ja tietää kaikki kuntouttamisen mahdollisuudet ja osaa aktivoida myös omaiset tekemään kuntouttavaa työtä.

” Sairaus tuo sairastajalle ja hänen läheisilleen paljon esteitä. Ammatti-ihminen näkee noiden esteiden yli ja voi auttaa säilyttämään omannäköisen elämän”, Tarja painottaa.
Tarjan laaja-alainen sairaanhoitajatausta takaa hoidon, jonka tavoitteena on kokonaisvaltainen terveydenedistäminen. Ei keskitytä sairastamiseen, vaan siihen, miten elämänlaatua voidaan parantaa sairaudesta huolimatta.

Hoitopäivä

Hoitopäivän kruunaa suihkunjälkeinen lymfahoito mukavasti olohuoneen lattialla.

”Kun tulin tänne, huomasin, että Heikki oli hyvin väsynyt ja kovin laiha. Nyt hän saa enemmän ja useammin energiaa ja nukkuu paljon paremmin, kun hän on saanut nukkumista helpottavan laitteen. Kun ihminen vanhenee ja sairastuu, sekä ravinnon että nukkumisen merkitys korostuu. ”

Tarja ja Heikki viihtyvät yhdessä. Tarjan välitön olemus tuo valoa ja iloa taloon.

”Huumori ei ole vain nauramista, vaan keino oivaltaa ja käsitellä tärkeitä asioita hoitotyössä.”

Tarja panostaa Heikin hoitoon täysillä. Hän on huomannut, että miehelle parasta on lattialla tehtävä hoito, jossa Tarja hieroo, venyttää ja käyttää lymfaterapialle ominaisia otteita, jotta aineenvaihdunta vilkastuu. Rentoutuminen näkyy jaloissa saakka. Parkinsonin taudille tyypillinen jäykkyys helpottaa.

Käy kuten yleensä aina, kun Tarja on käsitellyt Heikkiä jonkin aikaa, mies nukahtaa rentouttavaan uneen.

”Kerran hoidon jälkeen Heikki sanoi noustessaan lattialta, että olo on kuin taivaissa. Se tuntui ihanalta palautteelta”, Tarja sanoo ja varmistaa vielä, että Heikillä on kaikki parhaalla mahdollisella tavalla.

TIINA MAKKONEN
Toimittaja kävi seuraamassa Heikin hoitopäivää keväällä 2017.